Ruokahävikki pienemmäksi

Ruokahävikki on ongelma joukkoruokailussa. Tekme Oy:n ensisijaisena tavoitteena on, että hävikkiä syntyy mahdollisimman vähän, ja toimimme aktiivisesti vähentääksemme hävikin määrää.

Ruokahävikki seurannassa

Hävikkiä seurataan yksikkö-, päivä- ja ruokalajitasolla jatkuvasti. Muutoksia ruokalistaan tehdään saadun palautteen sekä hävikkimäärien perusteella.

Suurin hävikki syntyy yläkoululaisten ja lukioiden ruokailijahävikin vuoksi. Annokset tilataan oppilaitoksiin oletettujen ruokailijoiden mukaan, ja jos oppilas ei syö annostaan, se menee hävikkiin.

Hävikin mukana roskiin menee turhaan rahaa, joka voitaisiin muuten käyttää asiakkaan lautaselle sisällön parantamiseksi.

Hyvän tahdon ruoka

Tekemistämme toimenpiteistä huolimatta emme kuitenkaan koskaan pääse siihen tilanteeseen, ettei hävikkiä syntyisi lainkaan. Tämä laadultaan moitteeton ruoka on järkevää ohjata sellaiseen käyttöön, että se hyödyttää Hämeenlinnan kaupungin asukkaita.

Tekme Oy luovuttaa ylimääräiseksi jäävää ns. Hyvän tahdon ruokaa useammalle hyväntekeväisyyttä harjoittavalle toimijalle tarjottavaksi sitä tarvitseville. Tällä tavoin toimimme ympäristön ja kaupungin asukkaiden parhaaksi.

Toimintaa on mahdollista edelleen laajentaa ja etsimme uusia yhteistyökumppaneita. Lisätietoja: Tuotannon suunnittelija Päivi Lindholm, paivi.lindholm(at)tekme.fi tai 050 347 2771.

Voit lukea ruokahävikistä lisätietoja esimerkiksi täältä.


Avainsanat: ,

Lue myös:

 
8.11.2018 /

Siirrymme käyttämään Palmian sähköpostia

Tekme Oy ja Linnan Ateriapalvelut Oy siirtyvät käyttämään Palmian sähköpostia 14.11.2018 alkaen. Uudet osoitteemme ovat muotoa etunimi.sukunimi@palmia.fi. Uudet yhteystietomme lisätään Ota […]

Lue lisää
 
7.11.2018 /

Retkieväiden tilaus kouluissa

Täältä löydät retkieväiden tilauskaavakkeen kouluja varten. Tilauskaavakkeeseen täytetään oppilasmäärä ja tarkka luokkatieto. Jos eväät tilataan ryhmälle, jossa on oppilaita useammalta […]

Lue lisää
 
18.10.2018 /

Tekmen palvelut ammattiliitto JHL:n lakon aikana 22.-23.10.2018

Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL on päättänyt järjestää irtisanomissuojaa koskevaa lakimuutosta vastustavan lakon ma 22.- ti 23.10.2018. Tämä aiheuttaa tilapäisiä […]

Lue lisää
 
Site by Atomi.