Uusi varhaiskasvatuksen ruokailusuositus käyttöön syksystä

Hämeenlinnassa on otettu käyttöön uusi varhaiskasvatussuositus syksyllä 2018.

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan uusi varhaiskasvatuksen ruokailusuositus julkaistiin tammikuussa 2018 (Terveyttä ja Iloa ruoasta – varhaiskasvatuksen ruokailusuositus). Suositusten tavoitteena on edistää ja tukea koko väestön ravitsemuksen ja terveyden myönteistä kehitystä ja ehkäistä ravitsemukseen liittyvien kansantautien vaaratekijöiden kehittymistä. Varhaiskasvatuslain mukaan ”lapselle on järjestettävä lapsen ravitsemustarpeet täyttävä terveellinen ja tarpeellinen ravinto” sekä ”ruokailun on oltava tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu”. Hämeenlinnan kaupunki on sopinut ruoan tuottajien (Tekme Oy ja Fazer Food Services) kanssa, että ruoan tuottajat noudattavat ravitsemussuosituksia ja uusi suositus otetaan käyttöön syksystä 2018.

Suosituksen mukaisesti päiväkodissa tarjotaan joka viikko kasviproteiinia, niukasti punaista lihaa (lapsilla koko viikon annos koti ja päiväkoti huomioiden on 250 g kypsää lihaa). Näin tyydyttyneen rasvan, sokerin ja suolan saantia vähennetään edelleen. Päiväkodeissa leikkeleitä tarjotaan korkeintaan kerran viikossa lounaalla ja kerran viikossa aamiaisella tai välipalalla. Juustoa esitetään tarjottavaksi korkeintaan kerran viikossa lounaalla ja kerran viikossa aamiaisella tai välipalalla. Suosituksen mukaisesti päiväkodeissa tarjotaan kerran viikossa kasvisruoka. Kasviproteiinia on joko kasvisruoassa tai aamu- tai välipalalla tarjottavassa kasvistahnassa.

Muutokset näkyvät heinä-elokuussa vaihtuvilla ruokalistoilla. Ruokalistat ovat jo aikaisemmin olleet uuden suosituksen mukaisia aamu- ja välipalan leikkeleitä ja juustoja lukuun ottamatta. Suurin muutos siis on se, että ruokalistalla on enää kerran viikossa juustoa ja kerran viikossa leikkele aamu- tai välipalalla. Nämä korvataan kasviksilla, marjoilla, hedelmillä, kananmunalla, kasvistahnalla tai suolaisilla piirakoilla.

Suosituksen mukaan kaupungit voivat itse linjata, tarjotaanko vegaaniruokaa päiväkodeissa. Hämeenlinnassa vegaaniruokavalio on tarjolla päiväkodeissa 1.8.2018 alkaen. Huoltajien tulee toimittaa ravitsemusterapeutin lausunto annetusta ravitsemusneuvonnasta ja täyttää erityisruokavaliolomake, mikäli lapsi siirtyy vegaaniruokavalioon. Erityisruokavalion tilauslomake

Ruokailusuosituksessa tuodaan esille Susanna Anglén osuva viesti ”Lapset syövät sitä, mistä pitävät. Pitävät siitä, mikä on tuttua. Tutuksi tulee se, mitä on tarjolla usein.”

 

Outi Katajarinne
Palvelusuunnittelija
Hämeenlinnan kaupunki
Puh. 03 621 2190

Terhi Kerttula
Asiakkuuspäällikkö
Public asiakkuudet
Fazer Food Services
Gsm 040 154 0516

 

 

Tiedote Hämeenlinnan kaupungin sivuilla


Avainsanat: ,

Lue myös:

 
9.08.2018 / , ,

Vanhempien kouluruokapäivä ekaluokkalaisten vanhemmille 20.8.2018

Tekme Oy, Linnan Ateriapalvelut Oy ja Hämeenlinnan kaupunki tarjoavat ekaluokkalaisten vanhemmille mahdollisuuden ruokailla yhdessä lapsen kanssa koululla maanantaina 20.8.2018. Vanhempien kouluruokapäivä […]

Lue lisää
 
29.11.2017 / ,

”Kiitä siivoojaa” 4.12.2017

4.12.2017  Vietetään valtakunnallista puhtauspäivää teemalla                               […]

Lue lisää
 
Site by Atomi.